Monday, 1 December 2014

The Christmas gift hypothesis / Joululahjahypoteesi

A show on TV is demonstrating how to make personalised nametags to attach to your Christmas gifts. It involves ovens and adding “thin layers of acrylic paint” for “that distressed look.” The end result is not bad – if the recipient even notices it – it just seems like an awful lot of fuss to go to.

One problem with this trend towards individualised handmade gifts is that it means every year the bar is raised higher and higher. If I handcraft a delicate porcelain necklace for you this year (just an example, I don’t know the first thing about making delicate porcelain) then what do I give you next Christmas? This little supermarket Santa, cute as it is, will fall a little flat, won’t it.

This also applies to birthdays. When Pikku Peanut turns one, if we break the bank on a talking electric car with adjustable gears, sirens and a detachable ski rack (have you been to a toyshop lately) then what does he get for his next birthday and every year that follows after?

Thinking about his Christmas and birthday gifts, I’m trying to work out how to teach Pikku Peanut that gifts are not an expression of love. Moreover, I’d like him to know that gifts are not a measure of love – that the better the gift does not mean the more abundant the love.

It’s a conundrum, because to an extent a gift is to demonstrate love and affection. I can’t imagine not buying him one – I’m not stingy.

So what then?

Joululahjahypoteesi

Katsoin televisiosta, miten tehdä yksilöllisiä nimilappuja joululahjojalle. Siihen liittyy uunit ja akryylimaalia miten luodaan ”that distressed look." Lopputulos ei ole huono - jos vastaanottaja edes huomaa sitä – mutta se tuntuu kauhean isolta työltä.

Yksi ongelma tässä trendissä yksilöllinen käsintehty lahjoja on se, että joka vuosi voi nostaa mittapuu korkeammalle ja korkeammalle. Jos minä teen posliini kaulakorun sinulle tänä vuonna (vain esimerkki, en tiedä mitään posliinin tekemisestä) niin mitä voin antaa teille ensi jouluna? Supermarket Santa (katso alla) voi tuntea hölmöltä, eikö niin?

Tämä koskee myös syntymäpäiviä. Kun Pikku Peanut täyttä yhden, jos menemme konkurssiin sähköautosta jolla on sireenit ja irrotettava suksiteline (oletko käynyt lelukaupassa viime aikoina), niin mitä hän saa seuraavana syntymäpäivänä ja joka vuosi sen jälkeen?

Kyse on siitä, miten opettaa Pikku Peanut että lahjat eivät ole rakkauden ilmaisuja. Lisäksi haluaisin hänen tietävän, että lahjat eivät ole mitta rakkaudelle - että parempi lahja ei tarkoita runsaammin rakkautta.

Se on arvoitus, koska minä rakastan häntä ja haluan antaa lahjoja – mutta en halua että hän sekoittaa kaksi ajatusta toisiinsa.

En voi kuvitella, että en osta hänelle mitään - en ole pihi.

Mitä vaan?

No comments: