Thursday, 31 July 2014

Five things I didn’t know about babies – the fifth of many


Having one doesn’t mean I like babies.

To be clear, I worship my Pikku Peanut. I adore the children of my family and those of my friends. I even like some regardless of how I feel about their parents – but that still doesn’t mean I like babies.

Babies as a sub-species of humanity are trying, irritating, grating. They cry loudly and without visible reason, grab hair and let’s not mention the poo and vomit and above all - we can’t really chat about anything interesting.

This hasn’t changed because I have one. Babies are still babies.

However, as I was writing this it occurred to me that is a little of a paradox. I said earlier that having a baby changes you, but at the same time you stay the same.
Or is it that you learn things about yourself that were hidden until now?

Viides juttu

Se ei tarkoita että pidän vauvoista.

Minä rakastan vauvaani. Minä rakastan myös minun perheen ja ystävien lapsia. On lisäksi lapsia joita minä rakastan heidän vanhemmistaan huolimatta – mutta yleensä minä yhä en pidä vauvoista.

He itkevät ja vetävät hiuksista. Puhumattakaan kakasta, oksennuksesta, ja ennen kaikkea, heidän kanssa ei voi keskustella  

Nämä asiat ei muuttuu koska minulla on vauva. Vauvat pystyvät vauvoina.

Kirjoittaessani, tajusin että tätä on paradoksi. Minä sanoin aikaisemmin että vauvan saaminen muuttaa sinua. Samanaikaisesti, sinä pysyt samana.

Vai onko se, että huomaat asioita itsestäsi, jotka olivat piilossa?

Wednesday, 16 July 2014

Five ways to nurture his multicultural identity


Last week one of my lifelong dreams was fulfilled – to see Stevie Wonder live in concert.

As I stood waiting for the concert to begin, as I hummed the songs in my head it was so easy to conjure up images of my childhood where the seeds of my passions today were planted.

We lived in a certain time and place, Martin Luther king was long gone, Nelson Mandela was in jail. It was an era of Apartheid, war, the Cold War, being a post-colonial generation, our nation’s politics and economy – and the heroes and villains of our time.

Just like every family, we built our own family culture, one that was a mix of new and old traditions, some copied, some invented and everything mixed into the big pot that became our multicultural identity.

Stevie Wonder was very much a part of my family’s culture, as were other musicians, artists, actors and authors. We had the songs we played at parties, the films watched so often that the VHS tapes twisted and snapped and the books read and reread until their pages wrinkled and tore.

Pikku Peanut will grow up far from my family, of course technology makes it easier to communicate and form bonds but you can’t have pillow fights in the dark over Skype.

In the end of course he’ll decide for himself what he likes and dislikes, just as I did, but how will I share my families values, influences and identity?

To begin, perhaps to

Tell our family’s stories and tell history as we saw it - our anecdotes, our incidents, accidents and adventures and also where we were and what we were doing when major world events occurred.

Fill our library with our books - not only from my childhood but those that I’ve loved since then - books that were written with innocence, cynicism, joy and sadness.

Music music music - there’s nothing like music to stir up memories. What we were doing when…

Share our heroes and idols – some might be forgotten, some were a product of their time and some have fallen. I’ll have to explain what the fascination was with Michael Jackson and the impact Oprah Winfrey had on us.

And finally 

Talk about colour – but that’s another blog post.

Viisi tapaa kasvattaa monikulttuuriseen identiteettiin

Viime viikolla yksi tavoitteista tuli totta - nähdä Stevie Wonder livenä.

Kun seisoin odottamassa konsertin alkua, minä lauloin kappaleita päässäni ja muistin lapsuuteni.

Asuimme tietyssä ajassa ja paikassa. Se oli Apartheidin, sodan, kylmän sodan ja kolonialismin jälkeisen sukupolven aikaa. ’

Niin kuin jokainen perhe, olemme rakentaneet oman perheen kulttuuria, joka oli sekoitusta uusista ja vanhoista perinteistä. Jotkut me kopioitamme, jotkut keksimme ja kaikki sekoitettiin, tuloksena meidän monikulttuurinen identiteetti.

Pikku Peanut kasvaa kaukana perheestäni. Tietysti hän päättää itse, niin kuin minä tein, mitä hän tykkää ja inhoaa. Mutta miten voin jakaa perheeni arvoja, vaikutuksia ja identiteettiä?

Aluksi

  • Kerro meidän perheen tarinoita ja kertoa historiasta niin kuin näimme sen.
  • Täytämme kirjahyllyt kirjoilla lapsuudestani 
  • Musiikki musiikki musiikki - Musiikki tekee muistoja.
  • Keskustelemme sankareista ja idoleista.

ja lopuksi
  • Keskustele ihonväristä  - mutta se on toinen blogi.


Friday, 11 July 2014

Five things I didn’t know about babies; the fourth

Babies change you.

I bumped into a friend yesterday. She’d been away and I hadn’t seen her for over a year. When we separated I realised that for the five minutes we’d chatted nearly all of what I’d said was about Pikku Peanut.

In those five minutes I’d regaled her with tales of flu, weight gain, skin conditions, hair colour and nearly every anatomical aspect of Pikku Peanut – in fact I don’t recall saying anything about myself.

This isn’t the first time I’ve had this revelation and sometimes I’m left to wonder what I talked about before Pikku Peanut. I try to imagine what on earth I used to do before Pikku Peanut? Surely I had some kind of life?
“With children the clock is reset. We forget what came before”
Jhumpa Lahiri - The Lowland

I can’t believe that I’ve become one of those people – you know – those people, those who do and say nothing other than what concerns their children. Those people that make you clutch your glass that little bit harder when at a party and make you eat more crisps and dip than you’d planned.

Not such a terrible fate - I never run out of things to talk about.


Neljäs juttu
Vauvat muuttaa sinua.

Eilen, minä tapasin erään kaverin, jota en ollut nähnyt yhteen vuoteen. Kun erosimme, minä tajusin sen – minä puhuin ainoastaan Pikku Peanutista.

Viidessä minuutissa minä kerroin hänelle flunssalta, painosta, ihosta, tukasta – melkein kaiken Pikku Peanutista. En muista jos minä kerroin mitään itsestäni.  

Joskus ihmettelen mistä minä puhuin ennen vauvaa? Lisäksi, mitä minä tein ennen kuin Pikku Peanutia?

Lapsista kello on nollattu. Unohdamme mitä oli ennen.
“With children the clock is reset. We forget what came before”
― Jhumpa LahiriThe Lowland

Joskus en voi uskoa että minä olen tullut ihmiseksi joka tekee ja puhuu ei mistään paitsi heidän lapsestaan. Ne, jotka saavat sinut tarttumaan lasiin tiukemmin ollessasi juhlissa ja pakottavat sinut syödä enemmän sipsit ja dippia kuin sinä halusit.

Minä nyt olen yksi niistä. Ja arvaa mitä – minä tykkään siitä. 

Thursday, 10 July 2014

A summer of firsts


“It’s her first rainy season,” was the explanation as my colleague dumped a selection of jam jars and clear plastic Tupperware on my desk.

Her little toddler, excited, her knees and dress muddied and her smile unexplainably sweet had in her hands another enormous jam jar, which too was filled with bugs.

It wasn’t her first rain season as such, she was about three years old at the time, but this was the first in her limited memory. The rain season in Zambia is a dramatic, fantastic metamorphosis of a bone dry, brown-sanded, dust-filled land into a luscious tropical paradise.

This, for my colleague’s daughter, was the first time she’d seen such creatures, the first time she’d known water to fall from the sky and turn the sand into mud. She’d never before heard the crash of thunder and flash of lightening and the rattling of windows in the wind.

The jars full of bugs were her exploration of this new world.

I’d have preferred it if her new world wasn’t plonked on my desk – but her joy compensated for it.

This incident came to mind as the Finnish summer finally warms up and we can finally sit outdoors and watch the ants as they march past and bees buzz about their business. For Pikku Peanut this is his first summer, the first time he’s witnessed the metamorphosis of spring into summer. Frankly, he’s more interested in gnawing on my shoelaces.

Ensimmäisten kesä

”On sen ensimmäinen sadekausi,” hän selitti laittaessaan hillopurkit ja muovilaatikot minun pöydälleni.

Hänen tyttö taapero hymyili, innoissaan mutaisena piti kädessä suurta purkkia täynnä hyönteisiä.  Hän oli noin kolme vuotta ja tämä oli ensimmäinen sadekausi jonka hän voisi muistaa.

Sambian sadekausi on dramaattinen - korviahuumaava ukkonen ja sokaisevia salamoita ja kaikki muutuu vihreäksi.

Tämä oli minun kollegan tytär ensimmäinen kerta kun hän oli nähnyt tällaista ​ ja purkit täynnä hyönteisillä olivat hänen tutkia tätä uutta maailmaa.

Olisin parempi, jos hänen uusi maailma ei olisi kipattu pöydälleni - mutta hänen ilonsa kompensoi sitä.

Tämä tapaus tuli mieleen kun Suomen kesä vihdoin lämpenee ja voimme vihdoinkin istua ulkona ja katsella muurahaisia jotka marssivat ohi ja kuunnella mehiläisten surinaa.

Tämä on Pikku Peanutin ensimmäinen kesä, ensimmäistä kertaa hän katseli metamorfoosia keväästä kesäksi. Suoraan sanottuna, hän on kiinnostuneempi pureskelemaan minun kengännauhoja.

Monday, 7 July 2014

We're back!

Yippee! How wonderful to sit in the sunshine again – oh joy! I must apologise for my absence – I’ve been busy with the little things that make up motherhood – and quite a bit of procrastination. Excuse upon excuse has kept me from blogging for two months and I’ve missed it.

So here Pikku Peanut and I go again…

Nyt Jatketaan  

Taas aurinko paistaa. Hyvä sää, ilo, ilo, ilo!

Olen pahoillani, mutta minun elämä on ollut täynnä monia pieniä asioita, ja myös, olen viivytellyt.

Mutta kaipaan bloggaamista – niin nyt Pikku Peanut ja minä jatkamme!