Sunday, 27 April 2014

Flea markets and blue skies



We spent a sunny, warm afternoon in Herttoniemi. The whole neighbourhood was turned into a giant flea market, selling everything from 18th century cabinetry to disco records. Shorts and t-shirt clad shoppers washed down homemade doughnuts and biscuits with tomato soup and sima.

We found lots of little items for Pikku Peanut, who spent all three hours happily sleeping in his pram. Browsing through baby clothes reminded me of how much he’d grown in these last four months. I felt a prick of nostalgia as I watched newer parents picking through clothes that now seem so tiny.


Mikä loistava päivä!

Me käytiin Herttoniemessä pihakirppiksessä.  En tiedä millaista voittoa oli tehty, mutta oli vilkasta ja ystävällistä. Sortseihin ja t-paitoihin pukeutuvat ostajat joivat tomaattisoppaa ja söivät kotitekoisia keksejä ja munkkeja. 

Me löydettiin muutamia vauvan juttuja iloisesti nukkuvalle Pikku Peanutille. Ostaessani minä muistin kuinka paljon Pikku Peanut on kasvanut tässä neljässä kuukaudessa. Oli lumoavaa katsoa uudempia vanhempia katsomassa pieniä vauvan vaatteita, pienet vauvat mukanaan.

Wednesday, 23 April 2014

Five things I've learned about babies; two

Two
Babies change. Babies change by the week and sometimes by the day. Four months later you stop and wonder at this little creature that you’ve made, so different and yet so alike to the one to which you gave birth. Everything about him has transformed, not only his eyes, hair, fingers and toes but also how he moves, what he sounds like, how he sneezes and how he cries.

This metamorphosis is pre-programmed, we can be but observers and not teachers. Babies know when and how to change and what to become. These changes are so fast, so fleeting that what could we possibly teach?

A friend advised me, when Pikku Peanut was only a few weeks old, to record his voice because soon the sound would transform into something else and I would never hear it again. I didn’t record it. It changed.

Kaksi
Vauvat muuttuvat. Viikottain, joskus päivittäin, neljän kuukauden jälkeen sinä pysähdyt  ja ihmetellet tätä olentoa jonka sinä olet luonut. Kaikki on muuttunut; ei vain hänen silmät, iho, hiukset, sormet ja varpaat mutta miten hän liikkuu, miltä hän kuulostaa, aivastaa ja itkee.

Kaikki tästä on esiohjelmoitua, olemme tarkkailijoita ei ole opettajia. Vauvat tietävät miten ja milloin muuttua ja miksi muuttua. Nämä muutokset ovat liian nopeita, liian lyhytaikaisia, miten me voisimme opettaa heitä? 

Eräs ystäväni kehotti minua, kun Pikku Peanut oli vain muutaman viikkoa, tallentamaan hänen ääni koska se muuttuisi. En tallentanut. Se on muuttunut.

Monday, 21 April 2014

Five things I’ve learned about babies



One
Today was Pikku Peanut’s first experience of the Finnish summer terrace. He was born in the depth of winter, all he’s known so far are snowsuits and balaclavas. Today he basked in the sun and squinted in its brightness. Now as spring moves into summer he’s ready for t-shirts and shorts – the joys of summer.

The last four months have been exciting, each day bringing a new experience, a new lesson, which is why I haven’t been able to blog.

This is the first lesson; that Pikku Peanut leaves no time for anything else. I thought I would have plenty of time and I do have quite a lot. However, as he sleeps I watch over him, as he awakens I observe and he lives his noisy little life - I’m there.

To be continued...

Viisi asiaa jotka minä olen oppinut vauvoista

Yksi:
Tänään oli Pikku Peanutin ensimmäinen kerta terassilla auringossa. Hän on syntynyt keskitalvella, hän tietää vain talvihaalarin ja kommandopipon. Nyt kun kevät muuttuu kesäksi hän on valmiina t-paidoille ja sortseille – kesän iloja.

Viimeiset neljä kuukautta olivat jännittäviä, kukin päivä toi uusia asioita, uusia oppeja, siksi minä en ole voinut kirjoittaa minun blogia. Tämä on ensimmäinen oppi; Pikku Peanut käyttää kaiken aikani. Ajattelin että olisi aika vauvan hoidon välissä – ja niin onkin. Kuitenkin, hänen nukkuessaan minä valvon, heräillessään minä katson, ja koko ajan minä haluan siellä olla.

Jatkuu...

Friday, 4 April 2014

All I want is carrot cake


When looking for a place in which to relax, what do I look for? Good cake, good tea, a comfortable sofa?

Now such simple comforts are insufficient. Whenever I venture into town there’s the pram, diaper bag, extra clothes and so on and planning is paramount when Pikku Peanut is with me.

Narrow doors, steep stairs and insufficient space – a typical trip to the city centre.

I’m sure there’s a plethora of rules about disability access and I understand that not all old buildings can be renovated to contemporary accessibility standards, but it’s more than just physical access to buildings. Sometimes we get “the look” as we struggle through a narrow doorway as if the shop assistant hopes we’ll just give up and leave.

Sometimes, I do give up – when all I want is a piece of carrot cake and cup of tea. Sometimes it’s just not worth asking for help. However, I have the advantage of this being temporary. What about those for whom it’s not a temporary situation, what about if I were to have another child – should I avoid half the city?

Kaikki mitä haluan on porkkanakakku
Mitä minä etsin paikassa rentoutua? Hyvää kakkua, hyvää teetä, kodikasta sohvaa.

Nyt se on ohi, se ei enää ole tarpeeksi. Kun matkustan, minulla on lastenvaunu, vaippoja laukku, lisää vaatteita jne ja minun on suunniteltava mitä minä teen kun Pikku Peanutin on mukana.

Kapeita ovia, jyrkkiä portaita ja riittämätön tila.

Olen varma että on monia sääntöjä esteettömyydestä ja minä ymmärrän että ei vanhassa talossa ei voi rakentaa muuta se on enemmän kuin taloja. Moni pieni paikka on epäystävällinen lastenvaunujen kanssa. Me saammethe look” kun kamppaillaan vaunu liian pienen oviaukkoon läpi, niin kuin toivottaisiin että me luovumme ja lähdemme.

Ja joskus minä luovun – kun kaikki mitä haluan on porkkanakakku ja kuppi teetä. Joskus on hyödytöntä kysyä apua. Mutta minä tiedän tämä on tilapäistä minulle, entä kaikki muut tai jos minä saisin toisen lapsen – minun pitäisi välttää puolta kaupungista?